Rakkaus on kauhea asia vihata

JAA:

Intialla on paljon tehtävää ihmisoikeusrintamalla ja maan tilanteesta kertoo Rotten Guitars yhtye kappalleellaan Aaja Saiyaa.

Ja nyt vuorossa sitten aivan jotain muuta, kun esittelyssä on intialainen Rotten Guitars, joka on  tyyliltään Sufi Bollywood Rock Band, eli suufilainen Bollywood rockyhtye. Yhtye on perustettu vuonna 2012 ja sen ideana on puhaltaa uusia tuulia perinteisiin devanagari-kappaleisiin. Yhtye kertoo, että se koostuu yksittäisistä muusikoista, jotka soittavat yhdessä, mutta yhtyeellä on oma persoona, soundi ja tavoitteet.Aaja Saiyaan | Rotten Guitars | gays in India

Aaja Saiyaan -kappaleen musiikkivideolla kuvataan onnellisen miesparin rakkauden täyttämää elämää ja kuinka karmeasti se päättyy ulkopuolisten ihmisten toimesta. Kappale on omistettu kaikille niille, jotka ovat kuolleet rakastaessaan ns. "kehittyvän yhteiskunnan" lakien vastaisesti.

Kuten kaikki olemme saaneet uutisista kuulla on Intialla vielä paljon tekemistä pelkästään naisten kuin seksuaalivähemmistöjenkin aseman parantamiseksi ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseksi.

KOMMENTIT

Gayish design for the pride ones!

VIIKON TOP 10 $type=one

ARVOTTU AIVAN HOMONA$type=two$rm=no$m=no$snippet=no$source=random-posts$c=2$tbg=rainbow$mt=none

Nimi

2000-luku,28,2010-luku,270,2020-luku,3,50-luku,1,60-luku,3,70-luku,3,80-luku,19,90-luku,23,aids,3,alankomaat,1,alastomuus,16,albania,1,androgyyni,10,angola,1,argentiina,6,australia,15,auto,2,belgia,5,biseksuaali,28,biseksuaalisuus,11,boy george,2,brasilia,8,bulgaria,2,butch,2,chile,2,club,13,cover,2,dance,14,dilemma,5,disco,6,dominikaaninen tasavalta,1,drag,20,drag queen,7,duo,9,elektro,30,elokuva,1,ero,20,espanja,6,etelä-afrikka,2,etelä-korea,2,euroviisut,5,fado,1,femme,1,fetisismi,6,filippiinit,2,folk,4,färsaaret,1,gaydar,2,gender queer,3,genderfluid,1,glam rock,1,heavy,2,hetero,22,heteroseksuaalisuus,3,hip hop,5,hiv,2,homo,155,homoanthem,3,homobiitti,2,homoerotiikka,42,homofobia,10,homoikoni,2,homoisä,3,homoklubi,3,homoliitto,8,homoseksuaalisuus,58,homosuudelma,100,homotutka,6,house,10,huumori,4,hyväksyntä,12,ihastus,32,indie,14,indie pop,2,intia,2,iran,3,irlanti,7,iskelmä,4,islanti,2,israel,10,italia,9,italodisco,2,itävalta,1,japani,2,joululaulu,1,jäätelö,2,kaapissa,2,kaapista,14,kaappihomo,2,Kanada,11,kansansävel,1,kantri,1,karhut,1,kiina,1,kinky,10,klassinen,2,kolumbia,2,kuolema,17,lesbo,33,libanon,4,maailmanmusiikki,1,mainos,13,mecano,1,meksiko,4,metal,2,mies,154,mustasukkaisuus,6,muunsukupuolinen,4,nahkahomot,3,nainen,74,neuvostoliitto,2,new wave,3,norja,5,pakistan,1,palestiina,1,panseksuaali,1,poimitut,3,politiikka,1,polyamoria,2,pop,231,porno,4,portugali,6,post-rock,1,pride,1,puerto rico,3,punk,2,queer,30,rakkaus,10,rakkaus voittaa,14,ranska,15,rap,4,reggaeton,2,ristiinpukeutuminen,38,rnb,7,rock,26,romania,1,romanssi,4,ruotsi,23,saavuttamaton rakkaus,33,saksa,6,seksi,13,singapore,1,sm,4,soul,2,sri lanka,2,stereotypia,8,sukupuolineutraali avioliitto,6,sukupuoliroolit,2,suomi,16,suvaitsemattomuus,4,sveitsi,1,syntikkapop,3,tanska,4,tanssi,23,tekno,2,thaimaa,2,transnainen,8,transseksuaali,10,transseksuaalisuus,5,transsukupuolinen,14,transsukupuolisuus,4,transvestiitti,18,tšekki,1,turkki,3,uk,56,ukraina,2,usa,84,uskonto,11,valko-venäjä,1,venezuela,2,venäjä,12,vietnam,1,väkivalta,19,yhtye,104,ystävyys,1,zazie,1,
ltr
item
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä! : Rakkaus on kauhea asia vihata
Rakkaus on kauhea asia vihata
Intialla on paljon tehtävää ihmisoikeusrintamalla ja maan tilanteesta kertoo Rotten Guitars yhtye kappalleellaan Aaja Saiyaa.
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjzqemaaeHUnjVOlQNYAi2paKBDjVx7kA_2VBA3xwO0Lx04MTKu_vtfX_mPKvwBfgf2MBQOm_cLcWH5AzI9KNCdwruLVm2NAdOC5HqX8UOqIp0vnsoL-4WH_ZhMGr7W-HWh-O5M5X0lLkQ/s1600/Aaja+Saiyaan+%257C+Rotten+Guitars.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjzqemaaeHUnjVOlQNYAi2paKBDjVx7kA_2VBA3xwO0Lx04MTKu_vtfX_mPKvwBfgf2MBQOm_cLcWH5AzI9KNCdwruLVm2NAdOC5HqX8UOqIp0vnsoL-4WH_ZhMGr7W-HWh-O5M5X0lLkQ/s72-c/Aaja+Saiyaan+%257C+Rotten+Guitars.jpg
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä!
https://homosaatio.blogspot.com/2018/04/rakkaus-on-kauhea-asia-vihata.html
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/2018/04/rakkaus-on-kauhea-asia-vihata.html
true
1453142524337026166
UTF-8
Kaikki artikkelit ladattu Ei artikkeleja NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT ARTIKKELIT Näytä kaikki KATSO MYÖS TUNNISTE ARKISTO SEARCH KAIKKI ARTIKKELIT Ei osumia Takaisin etusivulle Sunnunta Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti Toukokuu Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu minuutti sitten $$1$$ minutes ago tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli viisi viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS PREMIUM CONTENT IS LOCKED STEP 1: Share to a social network STEP 2: Click the link on your social network Kopioi koodi Valitse koodi Koodi kopioitu välimuistiin Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy Table of Content