Luulin, että olemme yhdessä elämän loppuun asti

JAA:

Euroviisut lähestyvät ja Irlannin edustuskappaleen videolla kuvataan homopoikien tarinaa. Kappaleesta vastaa lahjakas Ryan O'Shaughnessy.

Kaikki ei rakkaudessa mene aina kuin sadussa vaan totuus iskee välillä päin naamaa. Näin on käynyt myös irlantilaisen Ryan O'Shaughnessyn surumielisessä kappaleessa "Together", joka edustaa tänä vuonna Irlantia Lissabonissa järjestettävissä Euroviisuissa. Ryan on monessa kykykilpailuissa nähty laulaja ja lauluntekijä, joka on hurmannut herkällä laulullaan, jota kuullaan myös tässä rauhallisessa kappaleessa.Ryan O'Shaughnessy - together - homosaatio - homoteema

Kappaleen esikatseluvideo sisältää homoteemaisen tarinan, jossa nähdään kahden tanssijan esittämä poikapari, joten jäämme jännityksellä myös odottamaan esitetäänkö videota Venäjän televisiossa johtuen maan homopropagandalaista.

Ryanin omasta seksuaalisesta suuntautumisesta ei Homosaatiolla ole tietoa.

KOMMENTIT

Gayish design for the pride ones!

VIIKON TOP 10 $type=one

ARVOTTU AIVAN HOMONA$type=two$rm=no$m=no$snippet=no$source=random-posts$c=2$tbg=rainbow$mt=none

Nimi

2000-luku,28,2010-luku,270,2020-luku,3,50-luku,1,60-luku,3,70-luku,3,80-luku,19,90-luku,23,aids,3,alankomaat,1,alastomuus,16,albania,1,androgyyni,10,angola,1,argentiina,6,australia,15,auto,2,belgia,5,biseksuaali,28,biseksuaalisuus,11,boy george,2,brasilia,8,bulgaria,2,butch,2,chile,2,club,13,cover,2,dance,14,dilemma,5,disco,6,dominikaaninen tasavalta,1,drag,20,drag queen,7,duo,9,elektro,30,elokuva,1,ero,20,espanja,6,etelä-afrikka,2,etelä-korea,2,euroviisut,5,fado,1,femme,1,fetisismi,6,filippiinit,2,folk,4,färsaaret,1,gaydar,2,gender queer,3,genderfluid,1,glam rock,1,heavy,2,hetero,22,heteroseksuaalisuus,3,hip hop,5,hiv,2,homo,155,homoanthem,3,homobiitti,2,homoerotiikka,42,homofobia,10,homoikoni,2,homoisä,3,homoklubi,3,homoliitto,8,homoseksuaalisuus,58,homosuudelma,100,homotutka,6,house,10,huumori,4,hyväksyntä,12,ihastus,32,indie,14,indie pop,2,intia,2,iran,3,irlanti,7,iskelmä,4,islanti,2,israel,10,italia,9,italodisco,2,itävalta,1,japani,2,joululaulu,1,jäätelö,2,kaapissa,2,kaapista,14,kaappihomo,2,Kanada,11,kansansävel,1,kantri,1,karhut,1,kiina,1,kinky,10,klassinen,2,kolumbia,2,kuolema,17,lesbo,33,libanon,4,maailmanmusiikki,1,mainos,13,mecano,1,meksiko,4,metal,2,mies,154,mustasukkaisuus,6,muunsukupuolinen,4,nahkahomot,3,nainen,74,neuvostoliitto,2,new wave,3,norja,5,pakistan,1,palestiina,1,panseksuaali,1,poimitut,3,politiikka,1,polyamoria,2,pop,231,porno,4,portugali,6,post-rock,1,pride,1,puerto rico,3,punk,2,queer,30,rakkaus,10,rakkaus voittaa,14,ranska,15,rap,4,reggaeton,2,ristiinpukeutuminen,38,rnb,7,rock,26,romania,1,romanssi,4,ruotsi,23,saavuttamaton rakkaus,33,saksa,6,seksi,13,singapore,1,sm,4,soul,2,sri lanka,2,stereotypia,8,sukupuolineutraali avioliitto,6,sukupuoliroolit,2,suomi,16,suvaitsemattomuus,4,sveitsi,1,syntikkapop,3,tanska,4,tanssi,23,tekno,2,thaimaa,2,transnainen,8,transseksuaali,10,transseksuaalisuus,5,transsukupuolinen,14,transsukupuolisuus,4,transvestiitti,18,tšekki,1,turkki,3,uk,56,ukraina,2,usa,84,uskonto,11,valko-venäjä,1,venezuela,2,venäjä,12,vietnam,1,väkivalta,19,yhtye,104,ystävyys,1,zazie,1,
ltr
item
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä! : Luulin, että olemme yhdessä elämän loppuun asti
Luulin, että olemme yhdessä elämän loppuun asti
Euroviisut lähestyvät ja Irlannin edustuskappaleen videolla kuvataan homopoikien tarinaa. Kappaleesta vastaa lahjakas Ryan O'Shaughnessy.
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjaXmfxqUhM71NHTHV6tvFwxyeUYPTLoucmcavBcyRfmoeTEG-Clrb0vRokMi32j_RrokyupmWTJ3oIlZosPLLj-7_AQKzUP4bXA6NA7bIyOHSKxc9SVvAO-X3ifeMc4xups1Eub-KxdG8/s1600/Ryan+O%2527Shaughnessy+-+together+-+homosaatio+-+homoteema.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjaXmfxqUhM71NHTHV6tvFwxyeUYPTLoucmcavBcyRfmoeTEG-Clrb0vRokMi32j_RrokyupmWTJ3oIlZosPLLj-7_AQKzUP4bXA6NA7bIyOHSKxc9SVvAO-X3ifeMc4xups1Eub-KxdG8/s72-c/Ryan+O%2527Shaughnessy+-+together+-+homosaatio+-+homoteema.jpg
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä!
https://homosaatio.blogspot.com/2018/03/luulin-etta-olemme-yhdessa-elaman.html
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/2018/03/luulin-etta-olemme-yhdessa-elaman.html
true
1453142524337026166
UTF-8
Kaikki artikkelit ladattu Ei artikkeleja NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT ARTIKKELIT Näytä kaikki KATSO MYÖS TUNNISTE ARKISTO SEARCH KAIKKI ARTIKKELIT Ei osumia Takaisin etusivulle Sunnunta Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti Toukokuu Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu minuutti sitten $$1$$ minutes ago tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli viisi viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS PREMIUM CONTENT IS LOCKED STEP 1: Share to a social network STEP 2: Click the link on your social network Kopioi koodi Valitse koodi Koodi kopioitu välimuistiin Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy Table of Content