Anna pohjoisesta

JAA:

Anna of the North on norjalainen artisti, jonka videolla pojatkin suutelevat toisiaan.

Anna Lotterud on norjalainen artisti joka tunnetaan artistinimellä Anna of the North. Musiikkityylinä rauhallinen elektro-pop ja ensimmäinen sinkku ilmestyi 2014. Tämä Lovers-kappale on ensimmäiseltä saman nimiseltä pitkäsoitolta, joka naiselta on ilmestynyt 2017. Kappaleen videolla nähdään rakastuneita heteroja, lesboja ja homoja suutelemassa toisiaan.Anna of the North - Lovers - Norja - homosaatio

Ainakin kahdella Annan videolla nähdään samansukupuolisten suhinoita, mutta naisen omasta seksuaalisesta suuntautumisesta ei ole tietoa, mutta on kertonut että hänellä on paljon homoystäviä. Eräässä haastattelussa kertoi, että hänellä oli lapsuudessaan tavoite päästä Aaron Carterin tyttöystäväksi, eli juuri sen Aaronin, joka tuli juuri äskettäin kaapista ja kertoi olevansa biseksuaali.

KOMMENTIT

Gayish design for the pride ones!

VIIKON TOP 10 $type=one

ARVOTTU AIVAN HOMONA$type=two$rm=no$m=no$snippet=no$source=random-posts$c=2$tbg=rainbow$mt=none

Nimi

2000-luku,28,2010-luku,270,2020-luku,3,50-luku,1,60-luku,3,70-luku,3,80-luku,19,90-luku,23,aids,3,alankomaat,1,alastomuus,16,albania,1,androgyyni,10,angola,1,argentiina,6,australia,15,auto,2,belgia,5,biseksuaali,28,biseksuaalisuus,11,boy george,2,brasilia,8,bulgaria,2,butch,2,chile,2,club,13,cover,2,dance,14,dilemma,5,disco,6,dominikaaninen tasavalta,1,drag,20,drag queen,7,duo,9,elektro,30,elokuva,1,ero,20,espanja,6,etelä-afrikka,2,etelä-korea,2,euroviisut,5,fado,1,femme,1,fetisismi,6,filippiinit,2,folk,4,färsaaret,1,gaydar,2,gender queer,3,genderfluid,1,glam rock,1,heavy,2,hetero,22,heteroseksuaalisuus,3,hip hop,5,hiv,2,homo,155,homoanthem,3,homobiitti,2,homoerotiikka,42,homofobia,10,homoikoni,2,homoisä,3,homoklubi,3,homoliitto,8,homoseksuaalisuus,58,homosuudelma,100,homotutka,6,house,10,huumori,4,hyväksyntä,12,ihastus,32,indie,14,indie pop,2,intia,2,iran,3,irlanti,7,iskelmä,4,islanti,2,israel,10,italia,9,italodisco,2,itävalta,1,japani,2,joululaulu,1,jäätelö,2,kaapissa,2,kaapista,14,kaappihomo,2,Kanada,11,kansansävel,1,kantri,1,karhut,1,kiina,1,kinky,10,klassinen,2,kolumbia,2,kuolema,17,lesbo,33,libanon,4,maailmanmusiikki,1,mainos,13,mecano,1,meksiko,4,metal,2,mies,154,mustasukkaisuus,6,muunsukupuolinen,4,nahkahomot,3,nainen,74,neuvostoliitto,2,new wave,3,norja,5,pakistan,1,palestiina,1,panseksuaali,1,poimitut,3,politiikka,1,polyamoria,2,pop,231,porno,4,portugali,6,post-rock,1,pride,1,puerto rico,3,punk,2,queer,30,rakkaus,10,rakkaus voittaa,14,ranska,15,rap,4,reggaeton,2,ristiinpukeutuminen,38,rnb,7,rock,26,romania,1,romanssi,4,ruotsi,23,saavuttamaton rakkaus,33,saksa,6,seksi,13,singapore,1,sm,4,soul,2,sri lanka,2,stereotypia,8,sukupuolineutraali avioliitto,6,sukupuoliroolit,2,suomi,16,suvaitsemattomuus,4,sveitsi,1,syntikkapop,3,tanska,4,tanssi,23,tekno,2,thaimaa,2,transnainen,8,transseksuaali,10,transseksuaalisuus,5,transsukupuolinen,14,transsukupuolisuus,4,transvestiitti,18,tšekki,1,turkki,3,uk,56,ukraina,2,usa,84,uskonto,11,valko-venäjä,1,venezuela,2,venäjä,12,vietnam,1,väkivalta,19,yhtye,104,ystävyys,1,zazie,1,
ltr
item
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä! : Anna pohjoisesta
Anna pohjoisesta
Anna of the North on norjalainen artisti, jonka videolla pojatkin suutelevat toisiaan.
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjYGnYwglLMZw9kA7InqT4jY4Z5CGYLjCLlKI6hHcG3tTM3rHTfShQqfRL3vdBXqVZEJMD1MhiKxtTxmQhkLOSU_bkRh7TRUjw-Cc1s13rvwGpCPkjBRqvjGChA17YePv2InVc-3x3h2M/s1600/Anna+of+the+North+-+Lovers+norja.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjYGnYwglLMZw9kA7InqT4jY4Z5CGYLjCLlKI6hHcG3tTM3rHTfShQqfRL3vdBXqVZEJMD1MhiKxtTxmQhkLOSU_bkRh7TRUjw-Cc1s13rvwGpCPkjBRqvjGChA17YePv2InVc-3x3h2M/s72-c/Anna+of+the+North+-+Lovers+norja.jpg
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä!
https://homosaatio.blogspot.com/2017/09/anna-pohjoisesta.html
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/2017/09/anna-pohjoisesta.html
true
1453142524337026166
UTF-8
Kaikki artikkelit ladattu Ei artikkeleja NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT ARTIKKELIT Näytä kaikki KATSO MYÖS TUNNISTE ARKISTO SEARCH KAIKKI ARTIKKELIT Ei osumia Takaisin etusivulle Sunnunta Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti Toukokuu Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu minuutti sitten $$1$$ minutes ago tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli viisi viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS PREMIUM CONTENT IS LOCKED STEP 1: Share to a social network STEP 2: Click the link on your social network Kopioi koodi Valitse koodi Koodi kopioitu välimuistiin Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy Table of Content