Cristiano on rakastunut toisen aviomieheen

JAA:

Leiskuva Cristiano Malgioglio on tehnyt braisialaiskappaleesta oman versionsa, jossa kertoo rakastuneensa toisen aviomieheen, jolla on vielä iso meloni.

Ja tämä Cristiano on säveltäjä ja laulaja Cristiano Malgioglio Italiasta, joka on säveltänyt paljon kappaleita tunnetuille italialaisille artisteille 70-luvulta lähtien. Hän on asunut pidemmän ajan myös Etelä-Amerikassa, joka onkin vaikuttanut miehen nykyiseen musiikkiin ja kappaleita kuullessaan onkin outoa kun niissä lauletaan italiaksi vaikka tyylin mukaan ne pitäisi laulaa espanjaksi tai portugaliksi. Ainakin Cristianon nykyisessä tuotannossa kappaleet ovat seksuaalisesti virittäytyneitä.

Tämä Mi Sono Innamorato Di Tuo Marito -kappale on käännettynä "rakastuin avioimieheesi" ja siinä lauletaan portugaliksi ja italiaksi. Kappale on cover brasilialaisesta kappaleesta, joskin sanoituksen osalta tarina lienee muuttunut. Mies on levyttänyt useamman kappaleen myös cap verdeläisen jo kuolleen paljasjalkaisen diivan, eli Cesaria Evoran tuotannosta, mutta niissäkin sanat ovat matkalla muuttuneet rohkeampaan suuntaan.Mi Sono Innamorato Di Tuo Marito - christiano malgioglio

Miehen ulkoinen tyyli on leiskuva, eikä se jätä kenellekään epäselväksi mikä mies on miehiään. Tyylissä yhdistelee sujuvasti sekä miesten, että naisten pukeutumista. Mieleltään mies vaikuttaa hauskalta huumoriveikolta, on tunnustanut myös rakastuneensa tulisesti argentiinalaiseen nuoreen komeaan jalkapailloilijaan Mauro Icardiin ja kukapa meistä ei rakastuisi. Epäilee kuitenkin ettei Mauron nykyinen vaimo pidä ajatuksesta, mutta laulu ilmeisesti kertoo juuri tästä rakastumisesta.

Musiikkivideolla ei nähdä kuitenkaan miehen ihastusta Mauroa, mutta kyllä siinä edustava mies kantelee vesimelonia, katsokaa sitä söpöä voimanpattia. Cristiano seurustelee videolla muiden kylän naisten kanssa ja tarjoilee myös alkoholijuomaa ihastukselleen. Tästä kappaleesta tulee hyvä mieli ja Pirkko Liinamaakin antaisi varmasti kymmenen pistettä. Homosaatio on tainnut nyt rakastua tähän Italian ihmeeseen.

KOMMENTIT

Gayish design for the pride ones!

VIIKON TOP 10 $type=one

ARVOTTU AIVAN HOMONA$type=two$rm=no$m=no$snippet=no$source=random-posts$c=2$tbg=rainbow$mt=none

Nimi

2000-luku,28,2010-luku,270,2020-luku,3,50-luku,1,60-luku,3,70-luku,3,80-luku,19,90-luku,23,aids,3,alankomaat,1,alastomuus,16,albania,1,androgyyni,10,angola,1,argentiina,6,australia,15,auto,2,belgia,5,biseksuaali,28,biseksuaalisuus,11,boy george,2,brasilia,8,bulgaria,2,butch,2,chile,2,club,13,cover,2,dance,14,dilemma,5,disco,6,dominikaaninen tasavalta,1,drag,20,drag queen,7,duo,9,elektro,30,elokuva,1,ero,20,espanja,6,etelä-afrikka,2,etelä-korea,2,euroviisut,5,fado,1,femme,1,fetisismi,6,filippiinit,2,folk,4,färsaaret,1,gaydar,2,gender queer,3,genderfluid,1,glam rock,1,heavy,2,hetero,22,heteroseksuaalisuus,3,hip hop,5,hiv,2,homo,155,homoanthem,3,homobiitti,2,homoerotiikka,42,homofobia,10,homoikoni,2,homoisä,3,homoklubi,3,homoliitto,8,homoseksuaalisuus,58,homosuudelma,100,homotutka,6,house,10,huumori,4,hyväksyntä,12,ihastus,32,indie,14,indie pop,2,intia,2,iran,3,irlanti,7,iskelmä,4,islanti,2,israel,10,italia,9,italodisco,2,itävalta,1,japani,2,joululaulu,1,jäätelö,2,kaapissa,2,kaapista,14,kaappihomo,2,Kanada,11,kansansävel,1,kantri,1,karhut,1,kiina,1,kinky,10,klassinen,2,kolumbia,2,kuolema,17,lesbo,33,libanon,4,maailmanmusiikki,1,mainos,13,mecano,1,meksiko,4,metal,2,mies,154,mustasukkaisuus,6,muunsukupuolinen,4,nahkahomot,3,nainen,74,neuvostoliitto,2,new wave,3,norja,5,pakistan,1,palestiina,1,panseksuaali,1,poimitut,3,politiikka,1,polyamoria,2,pop,231,porno,4,portugali,6,post-rock,1,pride,1,puerto rico,3,punk,2,queer,30,rakkaus,10,rakkaus voittaa,14,ranska,15,rap,4,reggaeton,2,ristiinpukeutuminen,38,rnb,7,rock,26,romania,1,romanssi,4,ruotsi,23,saavuttamaton rakkaus,33,saksa,6,seksi,13,singapore,1,sm,4,soul,2,sri lanka,2,stereotypia,8,sukupuolineutraali avioliitto,6,sukupuoliroolit,2,suomi,16,suvaitsemattomuus,4,sveitsi,1,syntikkapop,3,tanska,4,tanssi,23,tekno,2,thaimaa,2,transnainen,8,transseksuaali,10,transseksuaalisuus,5,transsukupuolinen,14,transsukupuolisuus,4,transvestiitti,18,tšekki,1,turkki,3,uk,56,ukraina,2,usa,84,uskonto,11,valko-venäjä,1,venezuela,2,venäjä,12,vietnam,1,väkivalta,19,yhtye,104,ystävyys,1,zazie,1,
ltr
item
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä! : Cristiano on rakastunut toisen aviomieheen
Cristiano on rakastunut toisen aviomieheen
Leiskuva Cristiano Malgioglio on tehnyt braisialaiskappaleesta oman versionsa, jossa kertoo rakastuneensa toisen aviomieheen, jolla on vielä iso meloni.
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqjOvQYkbbCLbYOIkEYytYJhq5XtOPz6sBKesBPJrqlfAwvvNufnvQWdUxK5Sy3-D6cQz8Deqs2o7moq9Me6LhRblG4c82sSuZoAUCF4pPntTVHDjjtUJmcN5JOSLGw8SuiRw5bamnLMY/s1600/Cristiano+Malgioglio+-+Mi+Sono+Innamorato+Di+Tuo+Marito+%2528O+Maior+Golpe+Do+Mundo%2529.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjqjOvQYkbbCLbYOIkEYytYJhq5XtOPz6sBKesBPJrqlfAwvvNufnvQWdUxK5Sy3-D6cQz8Deqs2o7moq9Me6LhRblG4c82sSuZoAUCF4pPntTVHDjjtUJmcN5JOSLGw8SuiRw5bamnLMY/s72-c/Cristiano+Malgioglio+-+Mi+Sono+Innamorato+Di+Tuo+Marito+%2528O+Maior+Golpe+Do+Mundo%2529.jpg
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä!
https://homosaatio.blogspot.com/2017/08/cristiano-on-rakastunut-toisen.html
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/2017/08/cristiano-on-rakastunut-toisen.html
true
1453142524337026166
UTF-8
Kaikki artikkelit ladattu Ei artikkeleja NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT ARTIKKELIT Näytä kaikki KATSO MYÖS TUNNISTE ARKISTO SEARCH KAIKKI ARTIKKELIT Ei osumia Takaisin etusivulle Sunnunta Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti Toukokuu Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu minuutti sitten $$1$$ minutes ago tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli viisi viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS PREMIUM CONTENT IS LOCKED STEP 1: Share to a social network STEP 2: Click the link on your social network Kopioi koodi Valitse koodi Koodi kopioitu välimuistiin Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy Table of Content