Kaikki samanlaisia

JAA:

Ovatko kaikki miehet samanlaisia, machoja, halpoja ja nynnyjä kuten Stromae laulaa?

Stromae eli oikealta nimeltään Paul Van Haver on belgialainen laulaja, joka soi paljon ranskankielisessä maailmassa, mutta onpa hänen tyylikkäitä hittejään soitettu paljon myös muissa maissa. Miehen läpimurtohitti "Alors on danse" vuodelta 2009 sen jälkeen myös "Papaoutai" on soinut paljon myös suomalaisessa radiossa

"Tous Les Mêmes" edustaa miehen uutta tuotantoa. Laulussa miesten kerrotaan olevan kaikki samanlaisia, machoja, mutta halpoja ja nössöjä. Tarinassa käydään läpi eroamista ja sitä kuinka mikään ei ole miehelle hyvä, olipa sitten ruma tai kaunis tai kiltti tai pirullinen. Tässä laulussa siis mies laulaa miehille naisen näkökannalta.Stromae - Tous Les Mêmes

Videolla laulaja itse esittää hahmoa, joka on sekä mies että nainen, samoin tanssijoista löytyy kaksi puolta. Videolla ei ole viittauksia seksuaalivähemmistöihin, mutta Homosaation soittolistalle pääsee myös videoilla, joilla taiteilja leikittelee itse sukupuolirooleilla. Stromaen videot ovat usein erikoisia ja näyttäviä, eli tämäkään video ei tee poikkeusta. Artisti on naimisissa naisen kanssa, joten tiettävästi hän ei kuulu seksuaalivähemmistöihin.

KOMMENTIT

Gayish design for the pride ones!

VIIKON TOP 10 $type=one

ARVOTTU AIVAN HOMONA$type=two$rm=no$m=no$snippet=no$source=random-posts$c=2$tbg=rainbow$mt=none

Nimi

2000-luku,28,2010-luku,270,2020-luku,3,50-luku,1,60-luku,3,70-luku,3,80-luku,19,90-luku,23,aids,3,alankomaat,1,alastomuus,16,albania,1,androgyyni,10,angola,1,argentiina,6,australia,15,auto,2,belgia,5,biseksuaali,28,biseksuaalisuus,11,boy george,2,brasilia,8,bulgaria,2,butch,2,chile,2,club,13,cover,2,dance,14,dilemma,5,disco,6,dominikaaninen tasavalta,1,drag,20,drag queen,7,duo,9,elektro,30,elokuva,1,ero,20,espanja,6,etelä-afrikka,2,etelä-korea,2,euroviisut,5,fado,1,femme,1,fetisismi,6,filippiinit,2,folk,4,färsaaret,1,gaydar,2,gender queer,3,genderfluid,1,glam rock,1,heavy,2,hetero,22,heteroseksuaalisuus,3,hip hop,5,hiv,2,homo,155,homoanthem,3,homobiitti,2,homoerotiikka,42,homofobia,10,homoikoni,2,homoisä,3,homoklubi,3,homoliitto,8,homoseksuaalisuus,58,homosuudelma,100,homotutka,6,house,10,huumori,4,hyväksyntä,12,ihastus,32,indie,14,indie pop,2,intia,2,iran,3,irlanti,7,iskelmä,4,islanti,2,israel,10,italia,9,italodisco,2,itävalta,1,japani,2,joululaulu,1,jäätelö,2,kaapissa,2,kaapista,14,kaappihomo,2,Kanada,11,kansansävel,1,kantri,1,karhut,1,kiina,1,kinky,10,klassinen,2,kolumbia,2,kuolema,17,lesbo,33,libanon,4,maailmanmusiikki,1,mainos,13,mecano,1,meksiko,4,metal,2,mies,154,mustasukkaisuus,6,muunsukupuolinen,4,nahkahomot,3,nainen,74,neuvostoliitto,2,new wave,3,norja,5,pakistan,1,palestiina,1,panseksuaali,1,poimitut,3,politiikka,1,polyamoria,2,pop,231,porno,4,portugali,6,post-rock,1,pride,1,puerto rico,3,punk,2,queer,30,rakkaus,10,rakkaus voittaa,14,ranska,15,rap,4,reggaeton,2,ristiinpukeutuminen,38,rnb,7,rock,26,romania,1,romanssi,4,ruotsi,23,saavuttamaton rakkaus,33,saksa,6,seksi,13,singapore,1,sm,4,soul,2,sri lanka,2,stereotypia,8,sukupuolineutraali avioliitto,6,sukupuoliroolit,2,suomi,16,suvaitsemattomuus,4,sveitsi,1,syntikkapop,3,tanska,4,tanssi,23,tekno,2,thaimaa,2,transnainen,8,transseksuaali,10,transseksuaalisuus,5,transsukupuolinen,14,transsukupuolisuus,4,transvestiitti,18,tšekki,1,turkki,3,uk,56,ukraina,2,usa,84,uskonto,11,valko-venäjä,1,venezuela,2,venäjä,12,vietnam,1,väkivalta,19,yhtye,104,ystävyys,1,zazie,1,
ltr
item
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä! : Kaikki samanlaisia
Kaikki samanlaisia
Ovatko kaikki miehet samanlaisia, machoja, halpoja ja nynnyjä kuten Stromae laulaa?
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgG4ifjxpCmL_JxOBQHX1oLJEX8iMPXF7xKYGzd3HWoV0USXURHTUh3u8DALRZHuVXM_jT47AGbl4caHsdKq4IAsYtTNBTvI7uZcBGrQ5aTCN6z7PhPYrXQsfGw0rUZg_PupwdkzgPXS-4/s1600/Stromae+-+Tous+Les+Me%25CC%2582mes+.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgG4ifjxpCmL_JxOBQHX1oLJEX8iMPXF7xKYGzd3HWoV0USXURHTUh3u8DALRZHuVXM_jT47AGbl4caHsdKq4IAsYtTNBTvI7uZcBGrQ5aTCN6z7PhPYrXQsfGw0rUZg_PupwdkzgPXS-4/s72-c/Stromae+-+Tous+Les+Me%25CC%2582mes+.jpg
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä!
https://homosaatio.blogspot.com/2017/07/kaikki-samanlaisia.html
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/2017/07/kaikki-samanlaisia.html
true
1453142524337026166
UTF-8
Kaikki artikkelit ladattu Ei artikkeleja NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT ARTIKKELIT Näytä kaikki KATSO MYÖS TUNNISTE ARKISTO SEARCH KAIKKI ARTIKKELIT Ei osumia Takaisin etusivulle Sunnunta Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti Toukokuu Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu minuutti sitten $$1$$ minutes ago tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli viisi viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS PREMIUM CONTENT IS LOCKED STEP 1: Share to a social network STEP 2: Click the link on your social network Kopioi koodi Valitse koodi Koodi kopioitu välimuistiin Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy Table of Content