Boys Boys Boys, oma ihana prinssini

JAA:

Sabrinan kasarihitti "Boys" saa uuden tulkinnan Patrician versiona, videokin kunnioittaa samaa tasoa.

Portugalin ensimmäinen translaulaja Patricia Ribeiro on myös Portugalin neljäs sukupuolenvaihdoksen läpikäynyt henkilö. Hänellä on myös omia kappaleita, mutta levyttänyt hyvinkin kepeitä cover-hittejä. Patricia on ollut alkujaan yhtyeessä, mutta siirtynyt soolo-uralle jo 2008 ja tehnyt sinkkuja tasaisella tahdilla. Patricia Ribeiro - Boys

Tämä Sabrinan kasarihitti Boys (Summertime Love) -kappaleen cover on vuodelta 2016 ja ehkä voidaan todeta, että videon tuotanto kaikessa kömpelyydessään menee jo huumoriosastolle. Videota eivät hyväkroppaiset miehetkään pelasta. Sinänsä videointi ei mene sen vakavammaksi kuin alkuperäisen Sabrinakaan, joskaan ei myöskään roisiksi. Pisteet Patricialle kuitenkin siitä, ettei ole innostunut "räjäyttämään" huuliaan täyteaineilla, vaikka muuten deseissä ei ole säästelty.

KOMMENTIT

Gayish design for the pride ones!

VIIKON TOP 10 $type=one

ARVOTTU AIVAN HOMONA$type=two$rm=no$m=no$snippet=no$source=random-posts$c=2$tbg=rainbow$mt=none

Nimi

2000-luku,28,2010-luku,270,2020-luku,3,50-luku,1,60-luku,3,70-luku,3,80-luku,19,90-luku,23,aids,3,alankomaat,1,alastomuus,16,albania,1,androgyyni,10,angola,1,argentiina,6,australia,15,auto,2,belgia,5,biseksuaali,28,biseksuaalisuus,11,boy george,2,brasilia,8,bulgaria,2,butch,2,chile,2,club,13,cover,2,dance,14,dilemma,5,disco,6,dominikaaninen tasavalta,1,drag,20,drag queen,7,duo,9,elektro,30,elokuva,1,ero,20,espanja,6,etelä-afrikka,2,etelä-korea,2,euroviisut,5,fado,1,femme,1,fetisismi,6,filippiinit,2,folk,4,färsaaret,1,gaydar,2,gender queer,3,genderfluid,1,glam rock,1,heavy,2,hetero,22,heteroseksuaalisuus,3,hip hop,5,hiv,2,homo,155,homoanthem,3,homobiitti,2,homoerotiikka,42,homofobia,10,homoikoni,2,homoisä,3,homoklubi,3,homoliitto,8,homoseksuaalisuus,58,homosuudelma,100,homotutka,6,house,10,huumori,4,hyväksyntä,12,ihastus,32,indie,14,indie pop,2,intia,2,iran,3,irlanti,7,iskelmä,4,islanti,2,israel,10,italia,9,italodisco,2,itävalta,1,japani,2,joululaulu,1,jäätelö,2,kaapissa,2,kaapista,14,kaappihomo,2,Kanada,11,kansansävel,1,kantri,1,karhut,1,kiina,1,kinky,10,klassinen,2,kolumbia,2,kuolema,17,lesbo,33,libanon,4,maailmanmusiikki,1,mainos,13,mecano,1,meksiko,4,metal,2,mies,154,mustasukkaisuus,6,muunsukupuolinen,4,nahkahomot,3,nainen,74,neuvostoliitto,2,new wave,3,norja,5,pakistan,1,palestiina,1,panseksuaali,1,poimitut,3,politiikka,1,polyamoria,2,pop,231,porno,4,portugali,6,post-rock,1,pride,1,puerto rico,3,punk,2,queer,30,rakkaus,10,rakkaus voittaa,14,ranska,15,rap,4,reggaeton,2,ristiinpukeutuminen,38,rnb,7,rock,26,romania,1,romanssi,4,ruotsi,23,saavuttamaton rakkaus,33,saksa,6,seksi,13,singapore,1,sm,4,soul,2,sri lanka,2,stereotypia,8,sukupuolineutraali avioliitto,6,sukupuoliroolit,2,suomi,16,suvaitsemattomuus,4,sveitsi,1,syntikkapop,3,tanska,4,tanssi,23,tekno,2,thaimaa,2,transnainen,8,transseksuaali,10,transseksuaalisuus,5,transsukupuolinen,14,transsukupuolisuus,4,transvestiitti,18,tšekki,1,turkki,3,uk,56,ukraina,2,usa,84,uskonto,11,valko-venäjä,1,venezuela,2,venäjä,12,vietnam,1,väkivalta,19,yhtye,104,ystävyys,1,zazie,1,
ltr
item
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä! : Boys Boys Boys, oma ihana prinssini
Boys Boys Boys, oma ihana prinssini
Sabrinan kasarihitti "Boys" saa uuden tulkinnan Patrician versiona, videokin kunnioittaa samaa tasoa.
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPu18ZEIu5BNeJyyQswPJWXNFcRsxbR07tgG6F6lwqCUumoL3e83QmHCKWWblwQSmOezyUzW_3MqnICtb28SI2P6TpFs-eDTAzDmqak10ifGMaqJErju0TgdtlWvmnF0XBNn7FHpKPCi4/s1600/Patricia+Ribeiro+Boys+Meu+Principe+Encantado+-+transnainen.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPu18ZEIu5BNeJyyQswPJWXNFcRsxbR07tgG6F6lwqCUumoL3e83QmHCKWWblwQSmOezyUzW_3MqnICtb28SI2P6TpFs-eDTAzDmqak10ifGMaqJErju0TgdtlWvmnF0XBNn7FHpKPCi4/s72-c/Patricia+Ribeiro+Boys+Meu+Principe+Encantado+-+transnainen.jpg
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä!
https://homosaatio.blogspot.com/2017/07/boys-boys-boys-oma-ihana-prinssini.html
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/2017/07/boys-boys-boys-oma-ihana-prinssini.html
true
1453142524337026166
UTF-8
Kaikki artikkelit ladattu Ei artikkeleja NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT ARTIKKELIT Näytä kaikki KATSO MYÖS TUNNISTE ARKISTO SEARCH KAIKKI ARTIKKELIT Ei osumia Takaisin etusivulle Sunnunta Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti Toukokuu Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu minuutti sitten $$1$$ minutes ago tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli viisi viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS PREMIUM CONTENT IS LOCKED STEP 1: Share to a social network STEP 2: Click the link on your social network Kopioi koodi Valitse koodi Koodi kopioitu välimuistiin Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy Table of Content