Turkin tähtönen

JAA:

Turkin suurimpia tähtiä on transnainen Bülent Ersoy, suosittu hän oli jo silloin kun kansa tunsi hänet miesartistina.

Turkki on erikoinen maa monella tapaa ja varsinkin nyt kun presidentti haalii valtaa itselleen. Islaminuskoisena valtiona varsin suopea suhtautuminen seksuaalivähemmistöihinkin, koska Turkissa homoseksuaalisuus ei ole ollut koskaan ollut rikos.

Maan kulttuurihistoria on pitkä ja hieno. Maassa tehdään paljon länsimaalaistyylistä poppia, mutta myös paljon turkkilaisia elementtejä sisältävää musiikkia, joka on edelleen hyvin suosittua. Bülent Ersoy on maan arvostetuimpia laulajajia ja hän taitaa Ottomaanien aikaiset klassiset kappaleet sekä uudemmatkin tuotannot ja häntä kutsutaankin lempinimellä Diva.

Bülent on myös tunnettu siitä että hän on transnainen, mutta ennen sukupuolenkorjausta vuonna 1981 hän oli suosittu laulaja ja näyttelijä myös miehenä, eikä naiseksi muuttuminen muuttanut tilannetta. Operaation jälkeen hän kävi taistelua virallisen sukupuolen muuttamisesta ja viimein 1988 tuli voimaan Turkissa laki joka mahdollisti sukupuolen vaihtamisen myös henkilöpapereiden osalta.

Alla nähtävä kappale on Turkin ehkäpä kuumimman miesartisti Tarkanin käsialaa, joka myös duetoi kappaleella. Tarkan on ollut jo pitkään epäilyksen alaisena seksuaalisen suuntautumisen suhteen, jokohan pian kaapin ovi rakoilee...Bülent ja Tarkan

KOMMENTIT

Gayish design for the pride ones!

VIIKON TOP 10 $type=one

ARVOTTU AIVAN HOMONA$type=two$rm=no$m=no$snippet=no$source=random-posts$c=2$tbg=rainbow$mt=none

Nimi

2000-luku,28,2010-luku,270,2020-luku,3,50-luku,1,60-luku,3,70-luku,3,80-luku,19,90-luku,23,aids,3,alankomaat,1,alastomuus,16,albania,1,androgyyni,10,angola,1,argentiina,6,australia,15,auto,2,belgia,5,biseksuaali,28,biseksuaalisuus,11,boy george,2,brasilia,8,bulgaria,2,butch,2,chile,2,club,13,cover,2,dance,14,dilemma,5,disco,6,dominikaaninen tasavalta,1,drag,20,drag queen,7,duo,9,elektro,30,elokuva,1,ero,20,espanja,6,etelä-afrikka,2,etelä-korea,2,euroviisut,5,fado,1,femme,1,fetisismi,6,filippiinit,2,folk,4,färsaaret,1,gaydar,2,gender queer,3,genderfluid,1,glam rock,1,heavy,2,hetero,22,heteroseksuaalisuus,3,hip hop,5,hiv,2,homo,155,homoanthem,3,homobiitti,2,homoerotiikka,42,homofobia,10,homoikoni,2,homoisä,3,homoklubi,3,homoliitto,8,homoseksuaalisuus,58,homosuudelma,100,homotutka,6,house,10,huumori,4,hyväksyntä,12,ihastus,32,indie,14,indie pop,2,intia,2,iran,3,irlanti,7,iskelmä,4,islanti,2,israel,10,italia,9,italodisco,2,itävalta,1,japani,2,joululaulu,1,jäätelö,2,kaapissa,2,kaapista,14,kaappihomo,2,Kanada,11,kansansävel,1,kantri,1,karhut,1,kiina,1,kinky,10,klassinen,2,kolumbia,2,kuolema,17,lesbo,33,libanon,4,maailmanmusiikki,1,mainos,13,mecano,1,meksiko,4,metal,2,mies,154,mustasukkaisuus,6,muunsukupuolinen,4,nahkahomot,3,nainen,74,neuvostoliitto,2,new wave,3,norja,5,pakistan,1,palestiina,1,panseksuaali,1,poimitut,3,politiikka,1,polyamoria,2,pop,231,porno,4,portugali,6,post-rock,1,pride,1,puerto rico,3,punk,2,queer,30,rakkaus,10,rakkaus voittaa,14,ranska,15,rap,4,reggaeton,2,ristiinpukeutuminen,38,rnb,7,rock,26,romania,1,romanssi,4,ruotsi,23,saavuttamaton rakkaus,33,saksa,6,seksi,13,singapore,1,sm,4,soul,2,sri lanka,2,stereotypia,8,sukupuolineutraali avioliitto,6,sukupuoliroolit,2,suomi,16,suvaitsemattomuus,4,sveitsi,1,syntikkapop,3,tanska,4,tanssi,23,tekno,2,thaimaa,2,transnainen,8,transseksuaali,10,transseksuaalisuus,5,transsukupuolinen,14,transsukupuolisuus,4,transvestiitti,18,tšekki,1,turkki,3,uk,56,ukraina,2,usa,84,uskonto,11,valko-venäjä,1,venezuela,2,venäjä,12,vietnam,1,väkivalta,19,yhtye,104,ystävyys,1,zazie,1,
ltr
item
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä! : Turkin tähtönen
Turkin tähtönen
Turkin suurimpia tähtiä on transnainen Bülent Ersoy, suosittu hän oli jo silloin kun kansa tunsi hänet miesartistina.
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2pcfvSZLLht-2u2M_0m7GdjJq1_rFI5gcTkSyt-RdCUJlP-IehVO-QkgCxuRYtzExFLPEdtkUYI6Pzy-Ocn2wIff0MuRhT5xpZH2_fYA4_OmclOvadAqR1NEH7lc4pigzAUttUfZHRO8/s1600/bu%25CC%2588lent+tarkan+homosaatio.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2pcfvSZLLht-2u2M_0m7GdjJq1_rFI5gcTkSyt-RdCUJlP-IehVO-QkgCxuRYtzExFLPEdtkUYI6Pzy-Ocn2wIff0MuRhT5xpZH2_fYA4_OmclOvadAqR1NEH7lc4pigzAUttUfZHRO8/s72-c/bu%25CC%2588lent+tarkan+homosaatio.jpg
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä!
https://homosaatio.blogspot.com/2017/05/turkin-tahtonen.html
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/2017/05/turkin-tahtonen.html
true
1453142524337026166
UTF-8
Kaikki artikkelit ladattu Ei artikkeleja NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT ARTIKKELIT Näytä kaikki KATSO MYÖS TUNNISTE ARKISTO SEARCH KAIKKI ARTIKKELIT Ei osumia Takaisin etusivulle Sunnunta Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti Toukokuu Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu minuutti sitten $$1$$ minutes ago tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli viisi viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS PREMIUM CONTENT IS LOCKED STEP 1: Share to a social network STEP 2: Click the link on your social network Kopioi koodi Valitse koodi Koodi kopioitu välimuistiin Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy Table of Content