Tervetuloa elämääni

JAA:

Adam Lambert toivottaa tervetulleeksi showhun sekä elämäänsä. Kappaleen tekijä Laleh yhtyy myös lauluun.

Adam toivottaa tervetuloa showhun sekä elämäänsä. Adam Lamberthan tunnetaan meidän oman Big Brother ja Tanssii tähtien kanssa -voittajan Sauli Koskisen eksänä, he kun seurustelivat muutaman vuoden ajan muutamia vuosia sitten. Muutenkin Adam saatetaan tuntea, esim. näyttelemisestä sekä American Idols kisan kakkosena vuodelta 2009. Nyt myös Queen-yhtyeen laulusolistina sekä yleisesti ottaen osaavana laulajana. Adam ei ole varsinaisesti ollut kaapissa, mutta luonnollisesti Idolsin myötä asia tuli selväksi laajalle kuuntelijakunnalle.welcome to my life

Adam on tehnyt musiikkia tasaiseen tahtiin aina Idolsista lähtien ja nyt levyttänyt myös lahjakkaan iranilais-ruotsalaisen Lalehin kanssa kappaleen Welcome to the Show, jonka sanoituksesta Laleh myös vastaa. Kappaleen säveltäjänä on myös iranilais-ruotsalainen hittitehtailija Ali Payami.

KOMMENTIT

Gayish design for the pride ones!

VIIKON TOP 10 $type=one

ARVOTTU AIVAN HOMONA$type=two$rm=no$m=no$snippet=no$source=random-posts$c=2$tbg=rainbow$mt=none

Nimi

2000-luku,28,2010-luku,270,2020-luku,3,50-luku,1,60-luku,3,70-luku,3,80-luku,19,90-luku,23,aids,3,alankomaat,1,alastomuus,16,albania,1,androgyyni,10,angola,1,argentiina,6,australia,15,auto,2,belgia,5,biseksuaali,28,biseksuaalisuus,11,boy george,2,brasilia,8,bulgaria,2,butch,2,chile,2,club,13,cover,2,dance,14,dilemma,5,disco,6,dominikaaninen tasavalta,1,drag,20,drag queen,7,duo,9,elektro,30,elokuva,1,ero,20,espanja,6,etelä-afrikka,2,etelä-korea,2,euroviisut,5,fado,1,femme,1,fetisismi,6,filippiinit,2,folk,4,färsaaret,1,gaydar,2,gender queer,3,genderfluid,1,glam rock,1,heavy,2,hetero,22,heteroseksuaalisuus,3,hip hop,5,hiv,2,homo,155,homoanthem,3,homobiitti,2,homoerotiikka,42,homofobia,10,homoikoni,2,homoisä,3,homoklubi,3,homoliitto,8,homoseksuaalisuus,58,homosuudelma,100,homotutka,6,house,10,huumori,4,hyväksyntä,12,ihastus,32,indie,14,indie pop,2,intia,2,iran,3,irlanti,7,iskelmä,4,islanti,2,israel,10,italia,9,italodisco,2,itävalta,1,japani,2,joululaulu,1,jäätelö,2,kaapissa,2,kaapista,14,kaappihomo,2,Kanada,11,kansansävel,1,kantri,1,karhut,1,kiina,1,kinky,10,klassinen,2,kolumbia,2,kuolema,17,lesbo,33,libanon,4,maailmanmusiikki,1,mainos,13,mecano,1,meksiko,4,metal,2,mies,154,mustasukkaisuus,6,muunsukupuolinen,4,nahkahomot,3,nainen,74,neuvostoliitto,2,new wave,3,norja,5,pakistan,1,palestiina,1,panseksuaali,1,poimitut,3,politiikka,1,polyamoria,2,pop,231,porno,4,portugali,6,post-rock,1,pride,1,puerto rico,3,punk,2,queer,30,rakkaus,10,rakkaus voittaa,14,ranska,15,rap,4,reggaeton,2,ristiinpukeutuminen,38,rnb,7,rock,26,romania,1,romanssi,4,ruotsi,23,saavuttamaton rakkaus,33,saksa,6,seksi,13,singapore,1,sm,4,soul,2,sri lanka,2,stereotypia,8,sukupuolineutraali avioliitto,6,sukupuoliroolit,2,suomi,16,suvaitsemattomuus,4,sveitsi,1,syntikkapop,3,tanska,4,tanssi,23,tekno,2,thaimaa,2,transnainen,8,transseksuaali,10,transseksuaalisuus,5,transsukupuolinen,14,transsukupuolisuus,4,transvestiitti,18,tšekki,1,turkki,3,uk,56,ukraina,2,usa,84,uskonto,11,valko-venäjä,1,venezuela,2,venäjä,12,vietnam,1,väkivalta,19,yhtye,104,ystävyys,1,zazie,1,
ltr
item
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä! : Tervetuloa elämääni
Tervetuloa elämääni
Adam Lambert toivottaa tervetulleeksi showhun sekä elämäänsä. Kappaleen tekijä Laleh yhtyy myös lauluun.
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9z0Tz-_sg5zZz3cGt2HP7CfaoxMAsOF2182FuJh_Vx3h5_oomnge8Z-U1StTALLNC5rDHp3fWL5jOfM_0yZKgUbVXSFBIc0n3Kxa9sRyP4B1BnwoE4D4bBR6uLLqJXT3I4rkrnm5k_cQ/s1600/Adam+Lambert+-+Welcome+to+the+Show+feat.+Laleh.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9z0Tz-_sg5zZz3cGt2HP7CfaoxMAsOF2182FuJh_Vx3h5_oomnge8Z-U1StTALLNC5rDHp3fWL5jOfM_0yZKgUbVXSFBIc0n3Kxa9sRyP4B1BnwoE4D4bBR6uLLqJXT3I4rkrnm5k_cQ/s72-c/Adam+Lambert+-+Welcome+to+the+Show+feat.+Laleh.jpg
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä!
https://homosaatio.blogspot.com/2017/05/tervetuloa-elamaani.html
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/2017/05/tervetuloa-elamaani.html
true
1453142524337026166
UTF-8
Kaikki artikkelit ladattu Ei artikkeleja NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT ARTIKKELIT Näytä kaikki KATSO MYÖS TUNNISTE ARKISTO SEARCH KAIKKI ARTIKKELIT Ei osumia Takaisin etusivulle Sunnunta Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti Toukokuu Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu minuutti sitten $$1$$ minutes ago tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli viisi viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS PREMIUM CONTENT IS LOCKED STEP 1: Share to a social network STEP 2: Click the link on your social network Kopioi koodi Valitse koodi Koodi kopioitu välimuistiin Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy Table of Content