Beth Ditto liekeissä

JAA:

Beth Ditton videossa nähdään baaritappelun lomassa monia muitakin villin lännen menoja.

Mary Beth Patterson, eli taiteilijanimeltään Beth Ditto on amerikkalainen artisti. Beth tunnetaan aiemmin myös Gossip-yhtyeen laulusolistina sekä xl-mallina. Hänellä on myös oma plus koon vaatemallisto ja mallisto myös meikkiyhtiö MAC:in kanssa. Beth on avoimesti lesbo on mennyt myös naimisiin 2014 kun Oregon salli homoavioliitot. Beth on puhunut myös aktiiviesti seksuaalivähemmistöjen puolesta.Mary Beth Patterson Beth Ditto

Nyt Beth on pukkaamassa uutta musiikkia ja Fire on uunituore julkaisu, tyyliltään Gossipin musiikkia rockimpaa menoa. Kappaleen videolla ollaan sananmukaisesti villissä lännessä kun Beth esiintyy baarissa. Baarissa tapahtuu juuri sitä mitä odottaa sopii, eli baaritappelun lomassa vähän rivitanssia, sähköhärällä ratsastusta ja jäätelön syöntiä.

Beth nähdään elokuussa myös Helsingissä, Flow Festivaaleilla.

KOMMENTIT

Gayish design for the pride ones!

VIIKON TOP 10 $type=one

ARVOTTU AIVAN HOMONA$type=two$rm=no$m=no$snippet=no$source=random-posts$c=2$tbg=rainbow$mt=none

Nimi

2000-luku,28,2010-luku,270,2020-luku,3,50-luku,1,60-luku,3,70-luku,3,80-luku,19,90-luku,23,aids,3,alankomaat,1,alastomuus,16,albania,1,androgyyni,10,angola,1,argentiina,6,australia,15,auto,2,belgia,5,biseksuaali,28,biseksuaalisuus,11,boy george,2,brasilia,8,bulgaria,2,butch,2,chile,2,club,13,cover,2,dance,14,dilemma,5,disco,6,dominikaaninen tasavalta,1,drag,20,drag queen,7,duo,9,elektro,30,elokuva,1,ero,20,espanja,6,etelä-afrikka,2,etelä-korea,2,euroviisut,5,fado,1,femme,1,fetisismi,6,filippiinit,2,folk,4,färsaaret,1,gaydar,2,gender queer,3,genderfluid,1,glam rock,1,heavy,2,hetero,22,heteroseksuaalisuus,3,hip hop,5,hiv,2,homo,155,homoanthem,3,homobiitti,2,homoerotiikka,42,homofobia,10,homoikoni,2,homoisä,3,homoklubi,3,homoliitto,8,homoseksuaalisuus,58,homosuudelma,100,homotutka,6,house,10,huumori,4,hyväksyntä,12,ihastus,32,indie,14,indie pop,2,intia,2,iran,3,irlanti,7,iskelmä,4,islanti,2,israel,10,italia,9,italodisco,2,itävalta,1,japani,2,joululaulu,1,jäätelö,2,kaapissa,2,kaapista,14,kaappihomo,2,Kanada,11,kansansävel,1,kantri,1,karhut,1,kiina,1,kinky,10,klassinen,2,kolumbia,2,kuolema,17,lesbo,33,libanon,4,maailmanmusiikki,1,mainos,13,mecano,1,meksiko,4,metal,2,mies,154,mustasukkaisuus,6,muunsukupuolinen,4,nahkahomot,3,nainen,74,neuvostoliitto,2,new wave,3,norja,5,pakistan,1,palestiina,1,panseksuaali,1,poimitut,3,politiikka,1,polyamoria,2,pop,231,porno,4,portugali,6,post-rock,1,pride,1,puerto rico,3,punk,2,queer,30,rakkaus,10,rakkaus voittaa,14,ranska,15,rap,4,reggaeton,2,ristiinpukeutuminen,38,rnb,7,rock,26,romania,1,romanssi,4,ruotsi,23,saavuttamaton rakkaus,33,saksa,6,seksi,13,singapore,1,sm,4,soul,2,sri lanka,2,stereotypia,8,sukupuolineutraali avioliitto,6,sukupuoliroolit,2,suomi,16,suvaitsemattomuus,4,sveitsi,1,syntikkapop,3,tanska,4,tanssi,23,tekno,2,thaimaa,2,transnainen,8,transseksuaali,10,transseksuaalisuus,5,transsukupuolinen,14,transsukupuolisuus,4,transvestiitti,18,tšekki,1,turkki,3,uk,56,ukraina,2,usa,84,uskonto,11,valko-venäjä,1,venezuela,2,venäjä,12,vietnam,1,väkivalta,19,yhtye,104,ystävyys,1,zazie,1,
ltr
item
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä! : Beth Ditto liekeissä
Beth Ditto liekeissä
Beth Ditton videossa nähdään baaritappelun lomassa monia muitakin villin lännen menoja.
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjLSxwzWczCzgPdPzPHk5bjKlJdeWsHP1ua21RLFzQFZvBrLN-X82qzaZVqW7alXQjDlVkzmyzJwMP8EbqdUxYUrD_TG8IcsGENLy0jna3JcFL-NSq8RRYLC3MvnUEOosFUK729i7i239k/s1600/Beth+Ditto+-+Fire.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjLSxwzWczCzgPdPzPHk5bjKlJdeWsHP1ua21RLFzQFZvBrLN-X82qzaZVqW7alXQjDlVkzmyzJwMP8EbqdUxYUrD_TG8IcsGENLy0jna3JcFL-NSq8RRYLC3MvnUEOosFUK729i7i239k/s72-c/Beth+Ditto+-+Fire.jpg
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä!
https://homosaatio.blogspot.com/2017/05/beth-ditto-liekeissa.html
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/2017/05/beth-ditto-liekeissa.html
true
1453142524337026166
UTF-8
Kaikki artikkelit ladattu Ei artikkeleja NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT ARTIKKELIT Näytä kaikki KATSO MYÖS TUNNISTE ARKISTO SEARCH KAIKKI ARTIKKELIT Ei osumia Takaisin etusivulle Sunnunta Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti Toukokuu Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu minuutti sitten $$1$$ minutes ago tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli viisi viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS PREMIUM CONTENT IS LOCKED STEP 1: Share to a social network STEP 2: Click the link on your social network Kopioi koodi Valitse koodi Koodi kopioitu välimuistiin Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy Table of Content