Vapaa, homo ja onnellinen

JAA:

Ysäri lupasi homonuorille jo iloisempia aikoja. Homoseksuaalisuus alkoi näkyä jo populaarikulttuurissa ja siitä laulettiin suoraan myös musiikissa. Free, gay and happy tiivistää ysärin iloisuuden housen tahtiin.

Iloista 90-luvun happy housea edustava Coming Out Crew solistinaan voimakasääninen Sabrina Johnston Amerikan maalta, joka laulaa kappeesta itse asiasta. Sen minkä 80-luku vahvasti aloitti niin 90-luvulla se jatkui ja alkoi arkipäiväistyä. Seksuaaliset vähemmistöt alkoivat näkyä useasti myös musiikkivideoilla suorilla viittauksilla ja 90-luku alkoi olla jo valoisampaa aikaa Suomenkin homonuorille. Ysärin iloista ja värikästä aikaa

Tämä video aiheestaan huolimatta on hyvinkin kesy ja hyvin perinteinen ysäritanssivideo eli värikäs, hyvin vauhdikas ja halvalla tehty. Kappaleen sanoituksen lisäksi lähinnä lahjoja jakava drag queen viittaa videolla suoraan seksuaalivähemmistöihin. Tietysti itsessään kauniit ihmiset toivat oman värinänsä monen vähemmistönuoren mieleen ja loppupuolella tumman pojan merkitsevä katse alleviivasi.

Tässä kappaleessa tiivistyy ysärin ilo.

KOMMENTIT

Gayish design for the pride ones!

VIIKON TOP 10 $type=one

ARVOTTU AIVAN HOMONA$type=two$rm=no$m=no$snippet=no$source=random-posts$c=2$tbg=rainbow$mt=none

Nimi

2000-luku,28,2010-luku,270,2020-luku,3,50-luku,1,60-luku,3,70-luku,3,80-luku,19,90-luku,23,aids,3,alankomaat,1,alastomuus,16,albania,1,androgyyni,10,angola,1,argentiina,6,australia,15,auto,2,belgia,5,biseksuaali,28,biseksuaalisuus,11,boy george,2,brasilia,8,bulgaria,2,butch,2,chile,2,club,13,cover,2,dance,14,dilemma,5,disco,6,dominikaaninen tasavalta,1,drag,20,drag queen,7,duo,9,elektro,30,elokuva,1,ero,20,espanja,6,etelä-afrikka,2,etelä-korea,2,euroviisut,5,fado,1,femme,1,fetisismi,6,filippiinit,2,folk,4,färsaaret,1,gaydar,2,gender queer,3,genderfluid,1,glam rock,1,heavy,2,hetero,22,heteroseksuaalisuus,3,hip hop,5,hiv,2,homo,155,homoanthem,3,homobiitti,2,homoerotiikka,42,homofobia,10,homoikoni,2,homoisä,3,homoklubi,3,homoliitto,8,homoseksuaalisuus,58,homosuudelma,100,homotutka,6,house,10,huumori,4,hyväksyntä,12,ihastus,32,indie,14,indie pop,2,intia,2,iran,3,irlanti,7,iskelmä,4,islanti,2,israel,10,italia,9,italodisco,2,itävalta,1,japani,2,joululaulu,1,jäätelö,2,kaapissa,2,kaapista,14,kaappihomo,2,Kanada,11,kansansävel,1,kantri,1,karhut,1,kiina,1,kinky,10,klassinen,2,kolumbia,2,kuolema,17,lesbo,33,libanon,4,maailmanmusiikki,1,mainos,13,mecano,1,meksiko,4,metal,2,mies,154,mustasukkaisuus,6,muunsukupuolinen,4,nahkahomot,3,nainen,74,neuvostoliitto,2,new wave,3,norja,5,pakistan,1,palestiina,1,panseksuaali,1,poimitut,3,politiikka,1,polyamoria,2,pop,231,porno,4,portugali,6,post-rock,1,pride,1,puerto rico,3,punk,2,queer,30,rakkaus,10,rakkaus voittaa,14,ranska,15,rap,4,reggaeton,2,ristiinpukeutuminen,38,rnb,7,rock,26,romania,1,romanssi,4,ruotsi,23,saavuttamaton rakkaus,33,saksa,6,seksi,13,singapore,1,sm,4,soul,2,sri lanka,2,stereotypia,8,sukupuolineutraali avioliitto,6,sukupuoliroolit,2,suomi,16,suvaitsemattomuus,4,sveitsi,1,syntikkapop,3,tanska,4,tanssi,23,tekno,2,thaimaa,2,transnainen,8,transseksuaali,10,transseksuaalisuus,5,transsukupuolinen,14,transsukupuolisuus,4,transvestiitti,18,tšekki,1,turkki,3,uk,56,ukraina,2,usa,84,uskonto,11,valko-venäjä,1,venezuela,2,venäjä,12,vietnam,1,väkivalta,19,yhtye,104,ystävyys,1,zazie,1,
ltr
item
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä! : Vapaa, homo ja onnellinen
Vapaa, homo ja onnellinen
Ysäri lupasi homonuorille jo iloisempia aikoja. Homoseksuaalisuus alkoi näkyä jo populaarikulttuurissa ja siitä laulettiin suoraan myös musiikissa. Free, gay and happy tiivistää ysärin iloisuuden housen tahtiin.
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0zqh6bDLf-YQ859IOkA5BfDzWmVX2_GNkzavVeDRS5iV5Cj7RO9bVPqkvPYzdkFoPRdtCp3FeU6JCaIBN9hoaBJryBzTZF1yaqs3LFa_6tFEgdKv5t7Iy5fZqSjSIoaobxOypoh2m1P0/s1600/coming-out-crew-free-gay-happy.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0zqh6bDLf-YQ859IOkA5BfDzWmVX2_GNkzavVeDRS5iV5Cj7RO9bVPqkvPYzdkFoPRdtCp3FeU6JCaIBN9hoaBJryBzTZF1yaqs3LFa_6tFEgdKv5t7Iy5fZqSjSIoaobxOypoh2m1P0/s72-c/coming-out-crew-free-gay-happy.jpg
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä!
https://homosaatio.blogspot.com/2017/04/vapaa-homo-ja-onnellinen.html
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/2017/04/vapaa-homo-ja-onnellinen.html
true
1453142524337026166
UTF-8
Kaikki artikkelit ladattu Ei artikkeleja NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT ARTIKKELIT Näytä kaikki KATSO MYÖS TUNNISTE ARKISTO SEARCH KAIKKI ARTIKKELIT Ei osumia Takaisin etusivulle Sunnunta Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti Toukokuu Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu minuutti sitten $$1$$ minutes ago tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli viisi viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS PREMIUM CONTENT IS LOCKED STEP 1: Share to a social network STEP 2: Click the link on your social network Kopioi koodi Valitse koodi Koodi kopioitu välimuistiin Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy Table of Content