Äidilläni oli veli

JAA:

Maailma on ollut kylmä paikka seksuaalivähemmistöille, tässä yksi laulu joka käsittelee aihetta.

George Micheal
George Michael on yksi nykyaikamme arvostetuimpia mieslaulajia, joka ponkaisi kuuluisuuteen tietysti Wham-yhtyeestä jo 80-luvulla. Myöhemmin siirtyi tekemään musiikkia omissa nimissään. Sekä kappaleen tekijänä että etenkin laulajana on lähes omassa kastissaan. Ennen kuolemaansa eli pitkään hiljaiseloa musiikin teon osalta ja korsertoikin harvakseltaan, joskin tekeillä oli dokumentti ja tarkoitus tehdä uusittu versio vuonna 1990 julkaistusta Listen without Prejudice albumista.

George tuli kaapista 1993 ja on muutamissa kappaleissaan käsitellyt myös homoseksuaalisuutta. Alla yksi niistä, eli kappale My Mother Had a Brother vuodelta 2004 on koskettava tarina enosta joka teki itsemurhan, koska ei uskaltanut edes unelmoida elämästä jota siskon poika saisi elää. Laulussa poika pyytää kuolevaa äitiä kertomaan terveiset enolle, että hän elää hänen kunniakseen. Tarina juontuu ilmeisesti Georgen omasta elämästä ja on itse siis tarinan poika. Maailma on ollut kylmä paikka homoseksuaaleille sekä muille seksuaalivähemmistöille ja on sitä valitettavan paljon vieläkin.

Kappaleesta ei ole tehty videota, eikä siitä löytynyt hyvää konserttitaltiointiakaan, joten tässä videossa voi keskittyä kuuntelemaan. Laulun sanat löytyvät mm. täältä.

KOMMENTIT

Gayish design for the pride ones!

VIIKON TOP 10 $type=one

ARVOTTU AIVAN HOMONA$type=two$rm=no$m=no$snippet=no$source=random-posts$c=2$tbg=rainbow$mt=none

Nimi

2000-luku,28,2010-luku,270,2020-luku,3,50-luku,1,60-luku,3,70-luku,3,80-luku,19,90-luku,23,aids,3,alankomaat,1,alastomuus,16,albania,1,androgyyni,10,angola,1,argentiina,6,australia,15,auto,2,belgia,5,biseksuaali,28,biseksuaalisuus,11,boy george,2,brasilia,8,bulgaria,2,butch,2,chile,2,club,13,cover,2,dance,14,dilemma,5,disco,6,dominikaaninen tasavalta,1,drag,20,drag queen,7,duo,9,elektro,30,elokuva,1,ero,20,espanja,6,etelä-afrikka,2,etelä-korea,2,euroviisut,5,fado,1,femme,1,fetisismi,6,filippiinit,2,folk,4,färsaaret,1,gaydar,2,gender queer,3,genderfluid,1,glam rock,1,heavy,2,hetero,22,heteroseksuaalisuus,3,hip hop,5,hiv,2,homo,155,homoanthem,3,homobiitti,2,homoerotiikka,42,homofobia,10,homoikoni,2,homoisä,3,homoklubi,3,homoliitto,8,homoseksuaalisuus,58,homosuudelma,100,homotutka,6,house,10,huumori,4,hyväksyntä,12,ihastus,32,indie,14,indie pop,2,intia,2,iran,3,irlanti,7,iskelmä,4,islanti,2,israel,10,italia,9,italodisco,2,itävalta,1,japani,2,joululaulu,1,jäätelö,2,kaapissa,2,kaapista,14,kaappihomo,2,Kanada,11,kansansävel,1,kantri,1,karhut,1,kiina,1,kinky,10,klassinen,2,kolumbia,2,kuolema,17,lesbo,33,libanon,4,maailmanmusiikki,1,mainos,13,mecano,1,meksiko,4,metal,2,mies,154,mustasukkaisuus,6,muunsukupuolinen,4,nahkahomot,3,nainen,74,neuvostoliitto,2,new wave,3,norja,5,pakistan,1,palestiina,1,panseksuaali,1,poimitut,3,politiikka,1,polyamoria,2,pop,231,porno,4,portugali,6,post-rock,1,pride,1,puerto rico,3,punk,2,queer,30,rakkaus,10,rakkaus voittaa,14,ranska,15,rap,4,reggaeton,2,ristiinpukeutuminen,38,rnb,7,rock,26,romania,1,romanssi,4,ruotsi,23,saavuttamaton rakkaus,33,saksa,6,seksi,13,singapore,1,sm,4,soul,2,sri lanka,2,stereotypia,8,sukupuolineutraali avioliitto,6,sukupuoliroolit,2,suomi,16,suvaitsemattomuus,4,sveitsi,1,syntikkapop,3,tanska,4,tanssi,23,tekno,2,thaimaa,2,transnainen,8,transseksuaali,10,transseksuaalisuus,5,transsukupuolinen,14,transsukupuolisuus,4,transvestiitti,18,tšekki,1,turkki,3,uk,56,ukraina,2,usa,84,uskonto,11,valko-venäjä,1,venezuela,2,venäjä,12,vietnam,1,väkivalta,19,yhtye,104,ystävyys,1,zazie,1,
ltr
item
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä! : Äidilläni oli veli
Äidilläni oli veli
Maailma on ollut kylmä paikka seksuaalivähemmistöille, tässä yksi laulu joka käsittelee aihetta.
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPJuHQMLUGOJiO_mKo4u9QRnOWZ4V9cRYeKvgjZxbZBzCHEpyaGn1_FIbB8u53eFXUDqYD8H6oTfXKzfrHnzorhBolEiuiBpvdenjPflL_zYlLcDgxr5b7YcOhMNzuvm83dCFuKMfgKEs/s640/george-michael-homosaatio.jpg
https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgPJuHQMLUGOJiO_mKo4u9QRnOWZ4V9cRYeKvgjZxbZBzCHEpyaGn1_FIbB8u53eFXUDqYD8H6oTfXKzfrHnzorhBolEiuiBpvdenjPflL_zYlLcDgxr5b7YcOhMNzuvm83dCFuKMfgKEs/s72-c/george-michael-homosaatio.jpg
Homosaatio on pop! | Viihdettä sateenkaaren päästä!
https://homosaatio.blogspot.com/2017/02/aitillani-oli-veli.html
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/
https://homosaatio.blogspot.com/2017/02/aitillani-oli-veli.html
true
1453142524337026166
UTF-8
Kaikki artikkelit ladattu Ei artikkeleja NÄYTÄ KAIKKI Lue lisää Vastaa Peru vastaus Poista Etusivu SIVUT ARTIKKELIT Näytä kaikki KATSO MYÖS TUNNISTE ARKISTO SEARCH KAIKKI ARTIKKELIT Ei osumia Takaisin etusivulle Sunnunta Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Su Ma Ti Ke To Pe La Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Tammi Helmi Maalis Huhti Toukokuu Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu minuutti sitten $$1$$ minutes ago tunti sitten $$1$$ hours ago Eilen $$1$$ days ago $$1$$ weeks ago yli viisi viikkoa sitten Seuraajat Seuraa THIS PREMIUM CONTENT IS LOCKED STEP 1: Share to a social network STEP 2: Click the link on your social network Kopioi koodi Valitse koodi Koodi kopioitu välimuistiin Can not copy the codes / texts, please press [CTRL]+[C] (or CMD+C with Mac) to copy Table of Content